perjantai 14. toukokuuta 2021

SES:n ja MTS:n gradukilpailu: vuoden 2020 paras musiikintutkimuksen opinnäyte on valittu

SES:n ja MTS:n gradukilpailu: vuoden 2020 paras musiikintutkimuksen opinnäyte on valittu

Suomen etnomusikologisen seuran ja Suomen musiikkitieteellisen seuran pro gradu -palkintotyöryhmä on valinnut musiikintutkimuksen vuoden 2020 parhaaksi pro graduksi Riikka Juntusen opinnäytteen "Not the worthless person people think I am" – Lihavan naislaulajuuden affektiiviset esitykset musiikkireality-ohjelmissa (Helsingin yliopisto). Ehdokkaita parhaaksi pro gradu -tutkielmaksi saapui yhteensä 13 Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistoista sekä Aalto-yliopistosta. Kaikki työt olivat korkeatasoisia.

Perusteluissaan palkintolautakunta toteaa: ”Tutkimus on tieteellisesti uraauurtava, se tuottaa uutta musiikkitieteellistä tietoa tarkastelemalla kuinka naislaulajan lihavuus esitetään mediassa keskittyen tosi-tv:n musiikkikilpailuohjelmiin. Tämä ajankohtainen ja innovatiivisella tutkimusotteella toteutettu pro gradu-tutkielma perustuu tekijän syvälliseen kirjallisuuden tuntemukseen kriittisen lihavuustutkimuksen, vammaistutkimuksen sekä musiikin ja mediantutkimuksen aloilta. Palkintolautakunta huomioi erityisesti tekijän taidon yhdistää analyysissaan kyseisillä aloilla tuotettuja teorioita, samalla nojautuen uusmaterialistiseen viitekehykseen osoittaessaan kehollisuuden keskeisyyden musiikkiesityksen merkitysten luomisessa. Selkeästi jäsennetyn analyysin, oivaltavan sisällön ja huolellisen viimeistelyn kautta tekijä osoittaa tuntevansa tieteen kielen konventiot ja tieteellisen tutkimuksen kriteerit hyvin ansiokkaasti.”

Lisäksi palkintolautakunta haluaa muistaa kunniamaininnalla Ronja Haajan tutkielmaa Säveltäminen alakoulun musiikkiluokilla – Sävellyttäminen ja sävellyttäjätyypit (Jyväskylän yliopisto) ja Antti Okon työtä Punainen aalto –venäläisrokkarit Yhdysvalloissa 1986–1991 (Jyväskylän yliopisto). Molemmat tutkielmat osoittavat syvällistä ymmärrystä tieteellisen tutkielman argumentaation rakentamisesta sekä käsittelevät aiheitaan laaja-alaisesti ja ajankohtaisista näkökulmista.

Riikka Juntusen pro gradu -tutkielma on luettavissa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/316389

Gradukilpailun palkintolautakuntaan kuuluivat Nina Öhman (Helsingin yliopisto) ja Inka-Maria Nyman (Åbo akademi) Suomen etnomusikologisesta seurasta sekä Lasse Lehtonen (Tokion yliopisto) Suomen musiikkitieteellisestä seurasta.

torstai 6. toukokuuta 2021

Julkaisupalkinnot 2019-2020

SES:n julkaisupalkinnot jaettiin ensimmäisen kerran Suomen musiikintutkijoiden symposiumissa 5.5.2021. Ehdolle oli mahdollista asettaa julkaisuja vuosilta 2019 ja 2020 neljässä kategoriassa: kirja, artikkeli, opiskelija-artikkeli ja audiovisuaalinen teos. Kuhunkin kategoriaan saatiin useita ehdotuksia, joihin tutustuttuaan raati päätti jakaa kolme palkintoa ja yhden kunniamaininnan.

Kunniamaininta audiovisuaalisen teoksen kategoriassa annetaan Antti-Ville Kärjän videolle ’Tee-se-itse-etnomusikologiasta’ audiovisuaaliseen argumentointiin, joka julkaistiin Musiikin suunnan numerossa 3/2020. Kärjän video luo kriittisen katsauksen audiovisuaalisten esitysten rooliin etnomusikologisessa tutkimuksessa tarkastellen asiaa monipuolisesti, havainnollisesti ja hauskastikin. Videossa Kärjä nostaa esiin olennaisia kysymyksiä siitä, miten audiovisuaalista mediaa voidaan käyttää etnomusikologiassa niin tutkimuksen aineistona, työvälineenä kuin julkaisutapanakin. Siten julkaisu toimii myös lähtökohtana laajemmalle keskustelulle musiikintutkimuksen alan julkaisumuodoista ja inspiraation lähteenä kaikille, jotka haluavat uudistaa käsityksiä etnomusikologisesta julkaisemisesta ja kokeilla audiovisuaalisia tapoja tutkimuksensa esittämisessä.

Opiskelija-artikkelien kategoriaan kuuluivat sekä perustutkinto- että jatko-opiskelijoiden artikkelit ja ehdotuksia tuli tähän kategoriaan etupäässä muilta kuin kirjoittajilta itseltään. Tässä kategoriassa voittajaksi valittiin Oili Paaskosken artikkeli 'Tekeeks se tuote täst maailmast paremman paikan’: Kaupallisuuden ja eettisyyden diskurssit vaihtoehtomuusikoiden puheessa, joka julkaistiin Etnomusikologian vuosikirjassa 2019.

Artikkelissaan Paaskoski tutkii sitä, millä tavoin kaupallisuus ja eettisyys näkyvät vaihtoehtomuusikoiden parissa käydyissä diskursseissa ja millaisia näihin aihepiireihin kuuluvia diskursseja vaihtoehtomuusikot tuottavat. Artikkelin aloitus on selkeä ja vie kiertelemättä suoraan erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen. Artikkelissa esitetystä vaihtoehtomusiikin ja vaihtoehtomuusikon määrittelystä voisi olla eri mieltä, mutta Paaskoski perustelee määrittelynsä vahvasti ja johdonmukaisesti pitäytyy siinä artikkelin loppuun asti. Tämä ei ole pieni saavutus uransa alussa olevalta tutkijalta.

Artikkelin gradutausta näkyy erityisesti siinä, että aineisto olisi voinut olla laajempi. Tähän kannustamme kirjoittajaa tulevaisuudessa. Lisäksi metodologia on melko perinteistä eikä varsinaisesti tuo uutta musiikintutkimuksen kenttään. Paaskoski kuitenkin käyttää valitsemaansa menetelmää onnistuneesti ja vastaa esittämäänsä tutkimuskysymykseen selkeästi luoden ehjän kokonaisuuden. Kannustamme Paaskoskea jatkamaan tutkimuksen parissa.

Muiden, jo väitelleiden tutkijoiden artikkelien kategoriassa oli useita ansiokkaita ehdotuksia, joista raati päätti palkita Heidi Haapoja-Mäkelän artikkelin Silencing the Other’s Voice? On Cultural Appropriation and the Alleged Finnishness of Kalevalaic Runo Singing, joka on julkaistu Etnologia Fennicassa vuonna 2020 (vol 47, nr 1/2020).

Heidi Haapoja-Mäkelän hienosti rakennettu artikkeli käsittelee Oi daina tunnetun, inkerikoilta tallennetun kansanmusiikkikappaleen erilaisia tallennus- ja arkistointiprosesseja sekä kappaleesta tehtyjen sovitusten julkaisemista. Tutkimuksen taustalla on ajankohtainen etnomusikologinen keskustelu kansanmusiikin hyödyntämisestä, kulttuurisesta omimisesta. 

Yhteen kappaleeseen kohdistuen nostetaan artikkelissa osuvasti esiin Oi dain erilaisia konteksteja, kuten ensimmäinen Armas Launiksen tallenne 1906, virolaisten tekemät myöhemmät tallenteet ja julkaisut, Värttinän levyllä tapahtunut läpilyönti 1990-luvulla, sen lehdistövastaanotto sekä kappaleen myöhemmät erilaiset versiot. Kyseisellä kappaleella on Suomen kansanmusiikkielämän lisäksi tärkeä merkitys myös neuvostoaikaisen Viron kansanmusiikintutkimukselle ja identiteettidiskursseille. Ajankohtaisiin tieteellisiin keskusteluihin viitaten Haapoja-Mäkelä mielenkiintoisesti osoittaa, että inkeriläinen perinne olisi syytä arvottaa omista lähtökohdistaan. Artikkeli avaa siten tärkeää keskustelua siitä, että inkeriläistä perinnettä ei voi ongelmattomasti esittää suomalaisten omana kulttuurina.

Kirjakategoriassa taso oli todella korkea. Raadin yhteinen näkemys oli kuitenkin se, että Lasse Lehtosen kirja Japanilainen musiikki: Taiko-rumpujen kuminasta J-poppiin (Gaudeamus, 2019) ansaitsee palkinnon.

Kirjassaan Lehtonen on ottanut käsiteltäväkseen todella laajan aiheen. Kokonaisen kansallisen ja kielialueellisen musiikkikulttuurin käsitteleminen yksissä kansissa uskottavasti ja yhtenäisen kokonaisuuden muodostaen on todella haastava tehtävä. Lehtonen tekee sen kuitenkin tyylikkäästi ja luontevasti sekä erittäin asiantuntevasti. Kirjan erityisiä ansioita sisältötasolla ovat sen moninäkökulmaisuus sekä vahva yhteys Japanin kulttuuriin ja historiaan yleisellä tasolla. Yhteys aiempaan tutkimuskirjallisuuteen on vahva ja kokoava, minkä lisäksi osa kirjasta perustuu kirjoittajan omaan tutkimukseen. 

Kirjassa käsitellään kaikkea japanilaista musiikkia yli genrerajojen ja tyylikausien. Lehtonen onnistuu ansiokkaasti perustelemaan sen, miten erilaiset ja muista maailman musiikeista vaikutteita ottaneet japanilaisen musiikin tyylilajit sisältävät kuitenkin samoja nimittäjiä antamatta vaikutelmaa siitä, että kaikki on sisällytetty yksiin kansiin väkisin. Lehtonen tekee sen myös ilman, että teos olisi kirjalliselta ilmaisultaan kokonaisuutena hajanainen. Kirjan eri osien välillä kulkee vahva punainen lanka ja se tarjoaa juuri sen mitä otsikko lupaa, vieden lukijan taiko-rumpujen kuminasta aina 2000-luvun J-poppiin saakka.

Kirjan tekstistä paistaa läpi kirjoittajan perusteellinen asiantuntemus, aito syvällinen kiinnostus sekä intohimo tutkittavaa aihetta kohtaan. Kirja on tyylilajiltaan selkeästi tutkimuskirjallisuuteen luettavissa. Silti teksti tempaa vaivatta mukaansa myös kirjan aiheeseen tai yleisesti musiikintutkimukseen perehtymättömän lukijan. Tämä ei ole lainkaan pieni saavutus ja tekee suuren palveluksen musiikintutkimuksen popularisoinnin näkökulmasta. Kirjallaan Lehtonen on ehdottomasti ottanut paikkansa Suomen vahvimpana japanilaisen musiikin asiantuntijana.

Palkintoraatiin kuuluivat SES:n puheenjohtaja Elina Seye (Helsingin yliopisto), SES:n julkaisuvastaava Elina Hytönen-Ng (Itä-Suomen yliopisto), Pekka Suutari (Itä-Suomen yliopisto), Tuomas Auvinen (Turun yliopisto) ja Jari Eerola (Tampereen yliopisto). Toivomme, että julkaisupalkinnot nostavat esille ansiokkaita tutkimusjulkaisuja etnomusikologian alalla ja kannustavat siten kaikkia laadukkaaseen tutkimukseen ja monipuoliseen julkaisemiseen.

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Taiteiden tutkimuksen asemaa tiedeyliopistoissa parannettava

Julkilausuma

Taiteiden tutkimuksen asemaa tiedeyliopistoissa parannettava

Taiteidentutkimuksen seurojen neuvottelukunta kokoaa alan tieteelliset seurat ja edustaa suomalaisen taiteentutkimuksen tutkijayhteisöä. Me allekirjoittaneet neuvottelukunnan jäsenseurat tuomme julkisesti esille huolemme humanististen tieteiden ja erityisesti taiteiden tutkimuksen heikentyneestä asemasta maamme yliopistoissa. Vaadimme, että taiteiden tutkimuksen eri alojen koulutus ja tutkimus on turvattava. 

Tällä hetkellä kokonaisia tutkimusaloja ollaan hävittämässä, koulutusohjelmia on jo ajettu alas ja opetusvirkoja jätetty täyttämättä. On selvää, että tällaisten toimenpiteiden seurauksena alaamme uhkaa laajamittainen näivettyminen. Leikkauksia on kohdistettu erittäin voimakkaasti taiteiden ja kulttuurien tutkimukseen. Esimerkiksi Tampereen yliopisto lakkautti 2010-luvulla musiikintutkimuksen sekä teatterin ja draaman tutkimuksen tutkinto-ohjelmansa. Helsingin yliopistossa nykyistä taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmaa perustettaessa siellä oli yhteensä 14 opetusvakanssia, joista on jäljellä enää yhdeksän. Nykyisin jokainen vapautuva tehtävä on “avoin resurssi”, jonka kohdentaminen tai jäädyttäminen on pahimmillaan arpapeliä. Alalla on opiskelijoita, muttei riittävästi akateemista opetusta antavaa henkilökuntaa. Sivutoimisten luennoitsijoiden osuus on merkittävästi vähentynyt tai lähes loppunut, vaikka he ovat perinteisesti rikastuttaneet koulutussisältöjä.

Taiteiden tutkimus ei ole taideaine taiteen tekijöille, vaan tiedeperustainen ja monitieteinen tutkimusala, joka tuottaa tietoa ihmisten toiminnasta ja taiteiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Ilman taiteiden tutkimuksen oppiaineita tiedeyliopistoissa Suomella ei pian ole annettavaa alan kansainväliselle tutkimukselle. Taiteiden tutkimuksen edellytysten heikentäminen kaventaa vakavasti yhteiskuntamme osaamis- ja rekrytointipohjaa. Se ei ole maamme edun mukaista.

Taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmista valmistuneet ovat sijoittuneet työelämässä mitä monipuolisimpiin tehtäviin, sillä opiskelu edellyttää ihmisen toiminnan motiivien ymmärtämistä, vahvaa analysointitaitoa, kurinalaisuutta ja kykyä löytää ratkaisuja epävarmuudessa tai täysin uusissa tilanteissa. Lisäksi he edustavat laajasti taidetta yhteiskuntaan välittävää ammattilaisten joukkoa. Esimerkiksi suuri osuus taidelaitosten henkilökunnasta on tiedeyliopistoista valmistuneita taiteen asiantuntijoita. Ilman heitä taide- ja kulttuurilaitoksilla, julkisella sektorilla ja taiteilijoilla ei olisi ammattitaitoista toimittamista, viestintää, taidekritiikkiä, tuottamista, kuratointia, rahoitusasiantuntemusta, tapahtumasuunnittelua ja johtamista. 

Humanistinen, yliopistossa tehty taiteiden tutkimus ja julkisesti tuettu ammattimainen taidekenttä rakentuivat maahamme jo 1800-luvulla. Niillä on molemmilla pitkät perinteet ja niiden merkitys yhteiskunnan voimavarana – sekä yhdessä että erikseen – on korvaamaton. Kaikissa länsimaissa taiteiden tutkimuksen ja sen akateemisen opetuksen relevantti viitekehys on nimenomaan tiedeyliopistoissa ja niiden tarjoamassa sivuaineyhdistelmien laajassa kirjossa. Vain sitä kautta toteutuu yliopistolaissamme mainittu sivistystehtävä ja syntyy pohja suomalaisen yhteiskunnan menestymiselle. 

Vaadimme tämän julkilausuman myötä korkeakoulujen toimintaa ohjaavaan rahoituslakiin muutoksia, jotta eri tieteenalat saavat tasavertaisemmat toimintaedellytykset. Jokseenkin sattumanvaraisesti eri aloja kohtelevia rahoituskriteereitä tulee kehittää. Nykyisellään ne ohjaavat korkeakoulujen toimintaa lyhytnäköisesti suuntaan, joka ei ole ollut lainsäätäjän varsinaisena tarkoituksena.

Tällä hetkellä rahoitustekijät väistämättä syöksevät alojamme negatiiviseen kierteeseen siitä huolimatta, että esimerkiksi kansainvälisten laatuarviointien tulokset ovat olleet erinomaisia. Yliopistoja tulisikin ohjata voimakkaammin siihen, ettei rahoituslain kriteerejä valuteta mekaanisesti sellaisinaan kaikille aloille vaan alakohtaiset erot huomioitaisiin. Rahoituslain tarkoituksena on toimia yliopistojen resurssien jakamisessa makrotasolla, eikä sitä tule sellaisenaan soveltaa yliopiston sisäisenä rahanjakomallina. Vähintäänkin strategisen rahoituksen osiossa ohjaavan ministeriön tulee edellyttää yliopistoilta yhtenä tulostavoitteena humanististen aineiden ja taiteiden tutkimuksen toimintaedellytysten turvaamista. 

Ratkaisuna ei tule nähdä myöskään sitä, että pitkät ja menestyksekkäät perinteet omaava akateeminen taiteiden tutkimus sulautetaan – usein ensin löyhemmin ja käytännössä sittemmin yhä tiiviimmin – johonkin näennäiseen “lähialaan”. Jos oppiaineella ei ole toiminnassaan riittävää autonomiaa ja sitä tukevaa hallintokulttuuria, se vääjäämättä johtaa tieteenalan kuihtumiseen.

Julkilausumalla haluamme lisätä myös tietoisuutta yliopistojen humanististen alojen ja erityisesti taiteiden tutkimuksen opiskelijoiden kokemista vakavista epäkohdista koskien opetuksen vähyyttä ja tulevaisuuden näköalattomuutta. Yliopistojen rahoitustilanne on kurjistanut valmiiksi haavoittuvia pieniä tieteenaloja. Strategisen otteen sijaan niiden annetaan kuihtua yliopistoissa sitä mukaa, kuin henkilökunta eläköityy.

Perustelemme vaatimustamme alla olevilla, alan ja yhteiskunnan kannalta keskeisillä argumenteilla.

1. Kukoistava taide- ja kulttuurikenttä on sivistyneen ja toimivan yhteiskunnan edellytys ja voimavara. Tiedeyliopistossa on perinteisesti koulutettu kentän asiantuntijat. Jos nämä tieteenalat ajetaan alas, se väistämättä heijastuu kansakunnan hyvinvointiin ja julkikuvaan maailmalla. 

2. Taidetta ja taiteen välittäjiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Alan tieteellisen koulutuksen saaneita tarvitaan laajasti myös yhteiskunnan muissa tehtävissä esimerkiksi valtionhallinnossa, kunta-alalla, suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, yrityksissä, järjestöissä ja säätiöissä. Taiteiden tutkimuksen oppiaineet opettavat lisäksi tärkeitä kansalaisyhteiskunnassa tarvittavia valmiuksia kuten median, kulttuurin ja taiteen ilmiöiden lukutaitoa.

3. Kulttuuriperinnön vaaliminen tarkoittaa myös resursseja tieteenalan akateemiseen opetukseen ja tutkimukseen. Kyse ei ole vain kunniakkaasta menneisyydestä, vaan myös uusista tutkimussuuntauksista, joilla on todellista painoarvoa yhteiskunnan tulevaisuuden ja aidon, ihmislähtöisen menestyksen kannalta.

4. Tahtotila, intressit ja resurssit taiteen ja sen tutkimuksen ylläpitämiseen ovat yksinomaan suomalaisten päättäjien käsissä. Alasajo heijastuu kuitenkin negatiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön ja heikentää maamme imagoa sivistysvaltiona. Kansainvälisesti taiteentutkimuksen alat ovat vakiintuneita, eikä Suomi voi ainoana maana alkaa kouluttaa “taiteen” generalisteja. Sellaisille ei ole tarvetta, kansainvälistä tutkimuksen viitekehystä eikä siten tulevaisuutta.


Kirjallisuudentutkijain seura - Litteraturforskar-sällskapet i Finland 

Suomen avantgarden ja modernismin seura

Suomen elokuvatutkimuksen seura

Suomen Estetiikan Seura ry 

Suomen etnomusikologinen seura ry

Suomen musiikkitieteellinen seura ry – Musikvetenskapliga sällskapet i Finland rf

Taidehistorian seura ry – Föreningen för Konsthistoria rf

Teatterintutkimuksen seura 

Tutkimusyhdistys Suoni ry – Forskningsföreningen Suoni rf

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Suomen musiikintutkijoiden 24. valtakunnallisen symposiumin (5.-7.5.2021) esitelmäehdotukset käyty läpi

Suomen etnomusikologinen seura ja Turun yliopiston sekä Åbo Akademin musiikkitieteen oppiaineet yhdessä ‘The impact of digitalization on minority music’ -tutkimusprojektin kanssa kutsuvat musiikista kiinnostuneita tutkijoita osallistumaan Suomen musiikintutkijoiden 24. valtakunnalliseen symposiumiin, joka järjestetään 5-7.5.2021 Internet-symposiumina koronapandemiasta johtuen.

Esitemäehdotusten viimeinen jättöpäivä oli 12.3. Symposiumin ohjelmatoimikunta on käynyt läpi esitelmäehdotukset ja lähettää hyväksynnät pian. Toimikunnassa toimii:

Johannes Brusila (ÅA)
Inka-Maria Nyman (SES, ÅA)
Anna-Elena Pääkkölä (ÅA)
Sanna Qvick (TY)
John Richardson (TY)
Hanna-Mari Riihimäki (TY)
Elina Seye (SES, HY)
Nina Öhman (SES, HY)

***

Symposiumin teema on teknologian vaikutus musiikkikulttuureihin. Monet tutkijat, muusikot ja visionäärit ovat nähneet teknologian kehityksessä suurta esteettistä ja tasa-arvoistavaa potentiaalia. Toisilla taas on pessimistisempiä näkökulmia siihen, miten teknologia vaikuttaa musiikkikulttuureihin. Tavoitteemme on nostaa esiin kriittisiä näkökulmia siihen, miten teknologian muutos vaikuttaa musiikkiin ja sen kehitykseen avaamalla uusia keskusteluja tutkimusalalle. Tässä kontekstissa teknologia ymmärretään laajasti ja se voi käsittää mitä tahansa organologiasta arkkitehtuuriin ja kirjapainotaitoon sekä nykyaikaiseen äänitetuotantoon, äänentoistolaitteisiin ja digitaaliseen teknologiaan asti. Aihepiiri kattaa lisäksi teknologian musiikintutkimuksen metodologisena lähtökohtana.

Keynote-puhujat:

Nick Prior (University of Edinburgh)
Holly Rogers (Goldsmiths, University of London)
Shzr Ee Tan (Royal Holloway, University of London)

Lisätietoa symposiumin nettisivulta: https://finmusicsymposium2021.wordpress.com

tiistai 16. helmikuuta 2021

Raportti syrjintäkyselystä

Suomen etnomusikologinen seura ja Suomen musiikkitieteellinen seura toteuttivat lokakuussa 2020 kyselyn, jolla kartoitettiin syrjintäkokemuksia musiikintutkimuksen alalla ja opinnoissa. Kyselyyn saatiin 120 vastausta, joten kysely tavoitti kentän varsin hyvin. Kyselyn toteuttanut työryhmä on nyt saanut valmiiksi raportin (pdf) kyselyn tuloksista.


Kyselyn tuloksia esitellään ja niistä keskustellaan perjantaina 19.2. klo 13.20-14.30 verkossa pidettävässä tilaisuudessa. Tapahtuman Zoom-linkki jaetaan seurojen sähköpostilistoilla ja keskustelun Facebook-tapahtumassa.