Taiteiden tutkimuksen asema Helsingin yliopistossa turvattava
JULKILAUSUMA 22.12.2021
Ilmaisemme syvän huolemme Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suunnitelmista taiteidentutkimusta edustavien tieteenalojen tulevaisuuden suhteen. Vietyään näiltä aloilta ensin opetusresurssit tiedekunta on nyt esittämässä, että niiltä viedään myös tutkinto-opiskelijat. Tämä itsenäisten opintosuuntien muuttaminen ”opintokokonaisuudeksi” tarkoittaisi, että taiteidentutkimuksen alat jäisivät sivuaineiksi. Korostamme, että Helsingin yliopisto on ainoa yliopisto Suomessa, jossa voi pääaineena opiskella estetiikkaa, teatteritiedettä tai elokuva- ja televisiotutkimusta.
Päätös merkitsisi, että näiden alojen teoreettinen opetus ja tutkimus hävitettäisiin Suomesta. Päätös merkitsisi ratkaisevaa surkastumista myös musiikkitieteen ja yleisen kirjallisuudentieteen sekä taidehistorian aloille koko maassa. Näiden alojen alimitoitetut resurssit Helsingin yliopistossa on koettu kipeinä jo pitkään. Akateeminen taiteidentutkimus ja julkisesti tuettu taidekenttä rakentuivat Suomessa 1800-luvulla keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja osallistuivat merkittävästi sivistysvaltion perustan luomiseen. Tämä läheinen vuorovaikutus jatkuu edelleen. Muistutamme, että taiteidentutkimus ei ole taideaine taiteen tekijöille, jonka voisi korvata esimerkiksi Taideyliopiston tutkintovaatimuksilla, vaan joukko tiedeperustaisia ja monitieteisiä tutkimusaloja, jotka tuottavat tietoa muun muassa taiteiden yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Alan tieteellisen koulutuksen saaneita asiantuntijoita tarvitaan monipuolisiin tehtäviin muun muassa taide- ja kulttuurilaitoksissa ja -hallinnossa, oppilaitoksissa sekä tiedotusvälineissä. He osallistuvat suomalaisen taide- ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen, tutkimukseen ja jälkipolville siirtämiseen. Taiteiden tutkijoita ja välittäjiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.
Taiteidentutkimuksen seurojen neuvottelukunta vaatii, että valtakunnallisesti huolehditaan taiteidentutkimuksen teoreettisen koulutuksen ja opetuksen jatkuvuudesta Suomessa. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi kirjauttamalla näiden tutkimusalojen vaaliminen nimenomaan Helsingin yliopiston velvollisuudeksi. Taiteidentutkimuksen seurojen neuvottelukunta kokoaa alan tieteelliset seurat ja edustaa suomalaisen taiteidentutkimuksen tutkijayhteisöä.
Helsingissä 22.12.2021,
Kirjallisuudentutkijain seura
Suomen avantgarden ja modernismin seura
Suomen elokuvatutkimuksen seura
Suomen Estetiikan Seura
Suomen etnomusikologinen seura
Suomen musiikkitieteellinen seura
Taidehistorian seura
A shirt with a comfortable fabric blend is a joy to wear. A shirt designed for layering typically has a looser fit to accommodate clothing underneath. The subject of football shirts for collections can be explored through adult, youth and gift-buying needs, giving readers a clearer decision framework. A shirt with a durable badge will maintain its appearance over time.
Teatterintutkimuksen seura
Tutkimusyhdistys Suoni
When choosing a first cosplay outfit, it is worth considering how details related to short cosplay wigs will affect the complete look. During a long convention day, a comparison of details related to fabric and comfort can clarify differences in colour and construction. For choices related to details related to photoshoot preparation, anime cosplay costumes for stage performances offers a useful starting point for practical preparation. For an outfit that feels convincing, it is useful to check details related to game cosplay costumes against the wearer's own needs.